Lähtökohdat

 

Rotua on käytetty erityisesti pienten kotieläinten kuten lampaiden ja vuohien paimentamiseen, mutta sillä on luonnetta työskentelyyn myös kookkaampien eläinten kanssa. Alusta alkaen kasvatuksen taustalla on ollut ajatus pienestä, aktiivisesta ja älykkäästä paimenkoirasta, joka on kotonaan niin maatiloilla kuin kaupungeissa ja kulkee helposti omistajansa matkassa kaikkialle minne tämä meneekin.

​​

 

Aikajana

Rotu kehitettiin 1960-luvun loppupuolella Kaliforniassa pienikokoisista australianpaimenkoirista. Rotu rekisteröitiin ensimmäisen kerran 1980 nimellä Miniature Australian Shepherd. Rodun ensimmäinen rotujärjestö MASCUSA perustettiin 1990, rotu rekisteröitiin nykyisellä nimellään AKC:ssa toukokuussa 2011. Pohjoismainen Kennelunioni ja Suomen Kennelliitto hyväksyivät rodun 2017 loppuvuodesta. Suomessa pieniamerikanpaimenkoirat saivat rotuoikeudet vuoden 2018 alusta ja FCI hyväksyi rodun alkusyksystä 2019.

Monia nimityksiä 

Rotunimityksenä toimi ensin Miniature Australian Shepherd tai mini-aussie, mutta vakiintui sittemmin rodun kotimaan mukaan Miniature American Shepherdiksi, joskin mini-aussie lempinimi on osittain jäänyt elämään. Suomessa rotulyhenteenä on käytössä pampai tai MAS.

Osa kasvattajista Yhdysvalloissa ja muualla Euroopassa haluavat kasvattaa Miniature Australian Shepherd nimellä ja rekisteröivät koirat pienempiin rekistereihin kuten NAMASCUSA, NSDR, MASCA ja ASDR Yhdysvalloissa tai EMASCD ja MASCE Euroopassa. MASCA ja ASDR-rekistereistä on mahdollista anoa koiran siirtoa Kennelliiton rekisteriin määräaikaisella poikkeusluvalla. Muista rekistereistä ei ole tällä hetkellä mahdollista rekisteröidä tuontikoiraa suoraan Suomen Kennelliittoon suoraan, vaan tällöin edetään FCI:n ulkopuolisesta rekisteristä rekisteröinnin mukaisesti.

Toy American/Australian Shepherd nimityksellä viitataan rotumääritelmää pienikokoisempiin koiriin. AKC tai FCI ei ole tunnustanut tätä rotunimitystä.

Eri nimityksistä huolimatta kyse on samoista koirista, joiden suvut on mahdollista jäljittää pitkälle australianpaimenkoiriin asti.